Jon Bon Jovi ja Dorothea yhdessä jo 40 vuotta – paljastivat liittonsa salaisuuden

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Rocktähti Jon Bon Jovi on tehnyt uskomattoman pitkän uran musiikin parissa. Maailmanlaajuista suosiota on tullut, mikä on tarkoittanut sitä, että miehelle on tarjoutunut varmasti aina tilaisuuksia toisensa perään lähteä upeiden kaunottarien matkaan. Jon Bon Jovi on kuitenkin onnellisesti naimisissa oleva mies ja pysynyt uskollisena Dorothea-vaimolleen.

Jon Bon Jovi ja Dorothea Bongiovi ovat olleet yhdessä jo 40 vuoden ajan. Pariskunta löysi toisensa jo yläkoulussa ja rakastui toisiinsa ensisilmäyksellä. Aviopari on myös ollut naimisissa jo 31 vuotta ja heillä on liitostaan myös neljä lasta, 27-vuotias Stephanie, 25-vuotias Jesse, 18-vuotias Jacob ja 16-vuotias Romeo.

Jon Bon Jovi ja Dorothea ovat kertoneet, että heidän pitkän ja vahvan liittonsa salaisuus on syvä kunnioitus toisiaan kohtaan. 58-vuotiaan miehen mukaan he ovat kasvaneet yhdessä ihmisinä ja todella pitävät toisistaan. Jon Bon Jovi kertoi People-sivuston mukaan nauttivansa ajan viettämisestä vaimonsa kanssa ja viihtyvänsä hänen kanssaan, mikä on toimivan avioliiton edellytys.

Aviopari nauttii suuresti perhe-elämästään ja lapsistaan, mikä onkin auttanut muusikkoa pitämään jalat maassa kuuluisuudesta huolimatta. Jon Bon Jovi kertoi, että hän nauttii laulujen kirjoittamisesta ja niiden esittämisestä, mutta rokkitähteys jää siihen. Hän ei pidä siitä elämästä, jonka on nähnyt upottavan monet hänen tuttunsa.

https://www.instagram.com/p/CCORmR4DmCZ/

https://www.instagram.com/p/CFuiemYDGwR/