Oiva on Oulun poliisilaitoksen suloisin viranomainen – ikää yhdeksän viikkoa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Poliisikoira on tehokas viranomainen, jonka ansiosta estetään rikollisuutta päivittäin. Koulutetut eläimet auttavat etsinnöissä ja voimankäyttötilanteissa. Harva rosvo jatkaa pakomatkaansa enää sen jälkeen, kun hänelle kerrotaan poliisikoiran mukana olemisesta.

– Koiraryhmämme on saanut uuden vahvistuksen. Reilu yhdeksän viikkoinen Oiva on rodultaan belgianpaimenkoira malinois ja hänestä on kasvamassa oiva apulainen kadonneiden ihmisten ja piilotettujen esineiden etsintään. Kennelnimeltään Oiva on Pitelemättömän Tarkka Tutka. Terveisiä tässä kohtaa myös kasvattajalle. On hienoa, että kasvatatte näitä hienoja käyttölinjaisia koiria viranomaisten käyttöön, Oulun poliisilaitokselta paljastetaan.

Tulevaisuudessa Oiva pitää huolen siitä, että tapahtumapaikalta paenneet rattijuopot ja varkaat saadaan vastuuseen teoistaan. Poliisin partiokoirille koulutetaan aina myös suojelua, eli voimankäyttöä. Näiden lisäksi Oiva erikoistuu räjähteiden etsintään.

– On siinä melekonen savotta. Ja kuten kuvasta voidaan ennustaa, parin vuoden päästä Oivasta on jo varmasti kasvanut kaikkien pahisten painajainen. Oiva toivottaa kaikille turvallista ja leppoisaa alkavaa viikonloppua!

Koiraryhmämme on saanut uuden vahvistuksen. Reilu 9-viikkoinen Oiva on rodultaan belgianpaimenkoira malinois ja hänestä…

Publiée par Oulun poliisilaitos sur Jeudi 15 octobre 2020