Kim Kardashian tyrmää biksukuvassaan – ikä on todellakin vain numero

Viihdeuutiset · Stara.fi

Realitytähti ja bisnesnainen Kim Kardashian täytti äskettäin 40 vuotta. Nainen oli suunnitellut itselleen ylellisiä syntymäpäiväjuhlia ja teettänyt niihin asunkin, mutta suunnitelmat tulivat kuitenkin muuttumaan koronaviruksen myötä. Perhe päätti silti pienemmällä porukalla yllättää tähden ja viettää syntymäpäiväjuhlia yhdessä. Yllätysjuhlat onnistuivatkin hienosti.

Nyt Kim on julkaissut itsestään sosiaalisessa mediassa kuvan, joka osoittaa, että ikä on todellakin vain numero. Ainakin hänen kohdallaan. Kardashianien perhe tosin tunnetaan siitä, että he ostavat itselleen rahalla uusia vartaloita ja jopa kasvoja, kuten taannoin Kimin siskon kohdalla nähtiin. Varmaa kuitenkin on, että nykyisin Kim näyttää todella upealta myös biksuissa.

Kim Kardashianin äiti Kris Jenner sisaruksineen järjesti hänelle yllätyksenä syntymäpäiväjuhlat jo kuukausia ennen tähden oikeaa syntymäpäivää. Juhliin oli kutsuttu perheen lisäksi myös naisen lähimpiä ystäviä. Perhe yllätti Kimin myös suloisella onnitteluvideolla. Videolla Scott Disick, naisen sisarukset sekä äiti Kris Jenner toivottivat tähdelle hyvää syntymäpäivää. Jokainen ylisti vuorollaan sitä miten hyvä ihminen Kim Kardashian on, miten hieno äiti ja kuinka valtavan upealta hän nyt 40-vuotiaana näyttää.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

This is 40!

Henkilön Kim Kardashian West (@kimkardashian) jakama julkaisu