Delta Airlines antoi 460 ihmiselle lentokiellon – eivät suostuneet käyttämään maskia

Matkailu Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Lentoyhtiö on kieltänyt satoja ihmisiä matkustamasta toistaiseksi koneissaan. Syynä lentokieltolistalle päätymiselle on yhtiön lentojen koronaan liittyvien toimenpiteiden rikkominen.

Delta Airlines paljasti työntekijöilleen lähetetyssä sähköpostissa yhteensä 460 ihmisen joutuneen lentokieltolistalle korona-aikana. He eivät olleet suostuneet noudattamaan yhtiön sääntöä, jonka mukaan matkustajien täytyy käyttää lentojen aikana kasvomaskeja.

– Kasvomaskin käyttö on yksi helpoimmista ja tehokkaimmista keinoista, joita voimme käyttää tartuntojen vähentämiseksi. Siksi Delta on jo pitkään vaatinut asiakkaitaan ja työntekijöitään käyttämään niitä, Delta Airlinesin toimitusjohtaja Ed bastian kuvaili NBC-uutissivuston mukaan.

Maskipakko astui voimaan Delta Airlinesin lennoilla toukokuussa. Maskien käyttöä vaaditaan myös useimpien muiden lentoyhtiöiden koneissa eri puolilla maailmaa. Deltan lentokieltolista koskee kuitenkin vain yhtiön omia lentoja, ja niinpä sinne päätyneet pystyvät edelleen varaamaan lentoja muiden yhtiöiden lennoille.