Selena Gomez myönsi nolona – äänesti nyt ensimmäistä kertaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet ihmiset järkyttyivät kun Donald Trump valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi. Nyt moni julkisuuden henkilö on nähnyt paljon vaivaa sosiaalisessa mediassa sen eteen, että ihmiset lähtisivät äänestämään ja varmistaisivat sen, että jokaisen ääni saadaan kuuluville seuraavissa vaaleissa.

Myös Selena Gomez on kehottanut fanejaan äänestämään ja puhunut siitä miten tärkeää vaikuttaminen on. 28-vuotias poptähti myönsi kuitenkin nyt Fox News -uutisen mukaan, että hän itse äänesti nyt vasta ensimmäistä kertaa.

Selena Gomezia hävetti myöntää, että hänkään ei ole aiemmin äänestänyt. Edellisten vaalien lopputulos oli kuitenkin saanut hänet heräämään ja olemaan aktiivisempi tällä kerralla. Selena Gomez ei ole paljastanut ketä hän on äänestänyt, mutta nainen on kuitenkin ylpeä siitä, että hän nyt viimein suoritti oman velvollisuutensa.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Just finished filling out my ballot!

Henkilön Selena Gomez (@selenagomez) jakama julkaisu