Bella Hadid pokasi Jack Nicholsonin tyttären pojan – Duke Nicholson on itsekin näyttelijä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Huippumalli Bella Hadidilla on paljastettu olevan uusi rakas. Hän on viihtynyt tiiviisti yhdessä Hollywood-ikoni Jack Nicholsonin lapsenlapsen, 21-vuotiaan Duken kanssa.

Bella Hadidin ja Duke Nicholsonin on paljastettu tapailleen ainakin elokuusta saaka. He ovat muun muassa juhlistaneet yhdessä Hadidin taannoisia 24. syntymäpäiviä ennen kuin malli lähti juhlimaan niitä pelkkien naispuolisten ystäviensä kanssa trooppiselle paratiisisaarelle, paljastaa Page Six.

Duke Nicholson on Jack Nicholsonin muotisuunnittelijana työskentelevän Jennifer-tyttären ja ammattilaissurffaaja Mark Norfleetin poika. Duke on kiinnostunut seuraamaan isoisänsä jalanjälkiä, sillä hän on näytellyt nähty muun muassa Us-kauhuelokuvassa ja tulevassa Dreamland-elokuvassa muun muassa Gary Oldmanin ja Evangeline Lillyn rinnalla. Hänet on nähty myös laulaja-lauluntekijä Lana Den Reyn Norman F—cking Rockwell -levyn kannessa.