Huikea näky videolle – meteori räjähti meren yläpuolella

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maata kohti lentää pieniä meteoreja enemmän kuin moni osaisi kuvitellakaan. Suuri osa meteoreista ja meteoriiteista jää huomaamatta, mutta taannoin yksi niistä tallentui videolle Australiassa tuntumassa.

Valtavan kokoinen tulipallo nähtiin valaisemassa yötaivasta Australian Tasmanian rannikon tuntumassa. Näky tallentui videlle Australian tutkimus- ja kehityskeskus CSIROn tutkimusaluksen 24 tuntia vuorokaudessa suoraa lähetystä internetiin kuvaavan kameran ansiosta.

Meteori hohti vihertävänä, joskin tutkimusaluksella ikuistettu video on mustavalkoinen. Meteori kiiti yötaivaan halki kunnes se räjähti. Aluksen matkaa johtava John Hooper kuvailee näyn ikuistumista videoksi todelliseksi onnenpotkuksi.