Tiukkoja koronarajoituksia yleisötapahtumiin pääkaupunkiseudulla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Uudenmaan koronatilanne on viime viikkoina pahentunut, minkä myötä käyttöön ollaan ottamassa uusia rajoituksia. Ne koskevat muun muassa pääkaupunkiseudulla järjestettäviä yleisötilaisuuksia.

Pääkaupunkiseudun kaupunkien, THL:n HUS:n linjauksen myötä yleisötilaisuuksien henkilömäärä rajataan 20 henkeen. Rajoitus astuu voimaan 23.11.2020 ja on voimassa kolme viikkoa. Päätöksen asiassa tekee Etelä-Suomen aluehallintovirasto.

Yksityistilaisuuksien järjestämisessä kehotetaan puolestaan noudattamaan harkintaa ja pidättyväisyyttä. Yli 10 hengen yksityistilaisuuksien järjestämistä ei suositella. 13.11 tehty suositus koskee myös esimerkiksi ylioppilas-, perhe- ja sukutilaisuuksia ja joulun ajan juhlia.

Rajoitusten myötä yli 20-vuotiaiden joukkue- ja kontaktilajien harrastustoiminta keskeytetään niin ikään kolmeksi viikoksi 23.11 alkaen. Rajoitukset eivät koske esimerkiksi maajoukkuetoimintaa, SM-tason ja I-divisioonan kilpailutoimintaa ja kansainväliselle huipulle tähtäävien harjoittelua tai toimintaa, jossa turvavälit säilyvät koko harjoitusten ajan.

Myös uimahallien kävijämäärä rajataan puoleen ja kirjastojen opintosalien paikkoja vähennetään. Kasvomaskien käyttöä suositellaan julkisen liikenteen, julkisten tilojen, kauppojen ja muiden yksityisten palveluntarjoajien tilojen lisäksi läsnätyössä oleville, yläkouluihin sekä harrastustoimintaan.