Black Friday ensi perjantaina – kuluttajat pettyivät alennusprosentteihin

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Maailman tunnetuin alennusmyyntien päivä Black Friday valtaa verkko- ja kivijalkakaupat perjantaina 27. marraskuuta. Ihmiset ovat nykyisin tietoisempia kulutustottumuksistaan ja rahaa tahdotaan käyttää isompiin hankintoihin, mikäli alennusprosentit ovat kohdallaan.

Hintavertailupalvelu Hintaoppaan kuluttajatutkimuksen mukaan 44 prosenttia suomalaisista aikoo varmasti tai mahdollisesti tehdä alepäivänä ostoksia. Kyselyn mukaan rahaa aiotaan kuluttaa keskimäärin 635 euroa. Ostoksille lähdetään kovien alennusten perässä, vaikka yli puolet epäileekin jo tarjousten aitoutta.

– Kaksi kolmesta suomalaisesta tuntee olonsa turvalliseksi kivijalkakaupoissa koronasta huolimatta, kun Ruotsissa luku on alle puolet ja Tanskassa vain joka viides, Hintaopas tiedottaa.

Nuoret asiakkaat ostavat enemmän verkosta. Neljännes tutkimukseen vastanneista harkitsee jättävänsä Black Friday -ostokset väliin kestävyys- ja ympäristösyiden takia. Lisäksi 42 prosenttia vastaajista pitää melko tai erittäin tärkeänä sitä, että ostetulla tuotteella on ympäristömerkki tai se on valmistettu vastuullisesti.

– Kriittisyys kannattaa etenkin alennusmyyntipäivien ostoksilla. Alennusprosentin suuruuden lisäksi on hyvä tarkistaa euromääräinen hinnanlasku ja katsoa, onko hinta aidosti poikkeuksellisen alhainen, vai onko tuotteen itse asiassa saanut halvemmalla alepäivien ulkopuolella. Kuluttajien tietoisuus on lisääntynyt, sillä yli puolet tutkimukseemme vastanneista ei luota juurikaan tai lainkaan Black Fridayn tarjouksiin. Lisäksi jo 85 prosenttia tutkimuksen vastaajista tekee aina tai melko usein hintavertailua ennen ostopäätöstä.