Tänään vietetään Osta työtä Suomeen -päivää – kuluttamisella vaikutat Suomen talouteen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalaisen Työn Liitto järjestää tänä vuonna kuudetta kertaa Osta työtä Suomeen -päivän. Teemapäivän avulla halutaan saada kuluttajat pohtimaan kulutusvalintojaan ja kannustaa heitä valitsemaan ostoksensa suomalaista työtä ajatellen. Kymmenen euroa lisää kuussa suomalaisiin tuotteisiin ja palveluihin tuo vuositasolla 10.000 työpaikkaa Suomeen.

– Ostamalla kotimaisen tuotteen tai palvelun tulee samalla tukeneeksi suomalaista työllisyyttä, tuotantoa sekä yrittäjyyttä. Tässä ajassa sillä on erityinen arvo. Tuleva joulukausi on varsinkin monelle pienyritykselle ja kuluttajatavarayritykselle vuoden tärkein sesonki ja voi ratkaista koko vuoden myynnin. Viisaalla ja lämminsydämisellä valinnalla voimme olla tukemassa suomalaisten työllisyyttä näinä poikkeusaikoina, sanoo Suomalaisen Työn Liiton toimitusjohtaja Tero Lausala.

Osta työtä Suomeen -päivään voi osallistua ostamalla kotimaista, haastamalla ystävät mukaan ja osallistumalla keskusteluun somessa. Yrityksille on myös jaossa teemapäivän ilmeen mukaista materiaalia. Sosiaalisessa mediassa ovat käytössä tunnisteet #ostatyötäsuomeen ja #kymppikotimaiseen.