Jessica Edström pukittaren katseenvangitsija

Viihdeuutiset · Stara.fi

Sosiaalisessa mediassa kansainvälistä suosiota nauttiva suomalaiskaunotar Jessica Edström vietti koronakesän Suomessa Merenkurkun rantamaisemissa, josta hän julkaisi seuraajilleen ympäri maailmaa näyttäviä kuvia. Viime aikoina Jessica on jo päässyt hieman matkustelun makuun. Viime päivinä Jessica on nähty poseeraamassa jouluisissa tunnelmissa.

Uhkea aktiivisomettaja poseerasi jo ennen joulua kurvikkaana tonttuna, mutta nyt hänet nähdään myös jakamassa lahjoja. Asiaan kuuluvaan tyyliin pukittarella oli yllään melko paljastava asu, eli joulunpunaiset biksut. Kuva oli ikuistettu ulkosalla, joten ainakaan kovin lämmintä puuhaa se ei ollut.

Pietarsaaresta kotoisin oleva Jessica Edström on kansainvälisesti yksi seuratuimmista suomalaisista mallikaunottarista 290.000 seuraajallaan. Hän on asunut ympäri maailmaa ja saavuttanut julkkisstatuksen glamourmallina. Jessican ystäväpiiriin lukeutuu esimerkiksi maailmanlaajuisesti tunnettu povipommi Claudia Romani.