Vuoden tykätyimmät Instagram-julkaisut listattiin – näitkö sinä jo nämä somehitit?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Koronapandemian myötä sosiaalisessa mediassa vietetyn ajan määrä kasvoi monilla ihmisillä merkittävästi vuonna 2020. Nyt Instagram on paljastanut, mitkä kuvat keräsivät eniten tykkäyksiä palvelussa kulunene vuoden aikana.

Listan ensimmäisellä sijalla on jalkapallotähti Christiano Ronaldon 19,7 miljoonaa tykkäystä saanut kuva, jolla hän osoitti kunniaa marraskuussa 60-vuotiaana kuolleelle jalkapallolegenda Diego Maradonalle. Myös listan kolmannelle sijalle nousi Maradonalle kunniaa osoittanut ja 16,4 miljoonaa tykkäystä saanut kuva, jonka julkaisi jalkapalloilija Lionel Messi.

Vuoden toiseksi eniten tykkäyksiä kerännyt kuva liittyy niin ikään tunnetun tähden kuolemaan. Se on Black Panther -tähti Chadwick Bosemanin tilillä julkaistu kuva, joka julkaistiin 43-vuotiaana kuolleen näyttelijän yllättävän ja traagisen poismenon myötä elokuussa. Se sai 19,1 miljoonaa tykkäystä.

Neljänneksi tykätyimmässä Instagram-kuvassa oltiin iloisemmissa tunnelmissa. 16 miljoonaa tykkäystä saaneessa otoksessa Kylie Jenner onnitteli Travis Scottia räppärin syntymäpäivän johdosta, ja kuvaili häntä vuoden isäksi. Viidennelle sijalle nousi 15,5 miljoonalla tykkäyksellä koripalloilija LeBron Jamesin kuva, jossa hän osoitti kunniaa kuolleelle NBA-tähti Kobe Bryantille.

Kärkikymmenikössä nähtiin myös Ariana Granden kihlausta juhlistanut kuva, Kylie Jennerin kaksi Stormi-tyttärestään ottamaa kuvaa ja Cristiano Ronaldon syntymäpäiväkuva. Kylie Jenner osoitti olevansa tänäkin vuonna yksi suurimmista Instagram-tähdistä, sillä häntä ja Travis Scottia esittävä otos nousi myös listan 10. sijalle.

 

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Cristiano Ronaldo (@cristiano) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Chadwick Boseman (@chadwickboseman) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Leo Messi (@leomessi) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Kylie 🤍 (@kyliejenner) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön LeBron James (@kingjames) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Ariana Grande (@arianagrande) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Kylie 🤍 (@kyliejenner) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Kylie 🤍 (@kyliejenner) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Cristiano Ronaldo (@cristiano) jakama julkaisu

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Kylie 🤍 (@kyliejenner) jakama julkaisu