Suomalaistutkija: Kuolonkolarien taustalla on usein väsymys – joka neljäs lähes nukahtanut rattiin

Autot Lifestyle · Terhi Piiroinen

Liikenneturvallisuustutkija Niina Sihvola Onnettomuustietoinstituutista (OTI) kertoo, että vuosina 2014–2018 nukahtaminen, väsymys tai vireystilan lasku vaikutti tavalla tai toisella joka viidenteen tutkijalautakuntien tutkimaan kuolemaan johtaneeseen moottoriajoneuvo-onnettomuuteen. Kaikkiaan näitä kuljettajan väsymykseen liittyneitä onnettomuuksia oli kyseisinä vuosina 186.

LähiTapiolan tekemän kyselyn mukaan 25 prosenttia autoilijoista tunnustaa, että väsymys on joskus laskenut heidän huomiokykyään liikenteessä. Monet matkustajat ovat myös pelänneet väsyneen kuljettajan kyydissä. Väsyneenä ajaminen vaikuttaa ajokuntoon siinä missä päihteiden nauttiminen. Ajokyky voi heikentyä, reagointi hidastua ja toimintoihin voi tarvita enemmän aikaa.

Selkeitä väsymyksen merkkejä ovat haukottelu ja silmäluomien tuntuminen raskailta. Keskittyminen voi myös herpaantua, eikä kaikkia liikennemerkkejä ja opasteita välttämättä huomaa ajaessaan. Ajamista kannattaa välttää aamuyön tunteina kello 01–06, jolloin riski rattiin nukahtamisesta on suuri. Pitkän matkan ajoon kannattaa varata riittävästi aikaa, jotta voi tarvittaessa pysähtyä useammalle tauolle ja esimerkiksi juoda jotain kofeiinipitoista. Oman vireystilan lisäksi on hyvä kiinnittää huomiota ajo-olosuhteisiin. Jos luvassa on esimerkiksi huonoa näkyvyyttä ja räntäsadetta, vaaditaan kuljettajalta tavallista enemmän tarkkaavaisuutta.