Nyt on hiihdon supertalvi: Laduilla ja suksikaupassa ruuhkaa

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Talvi on vihdoin saapunut eteläisimpään Suomeen asti. Talviurheilulajit ovat nyt ennätyssuosiossa, mikä näkyy myös suksikaupoilla. Moni alakoulussa 90-luvulla viimeksi hiihtänyt on innostunut hankkimaan itselleen tuliterät hiihtovälineet. Käytettynä voi myös löytää oivan suksipaketin.

Suomen Latu kertoo, että kaikkien hiihtäjien tulisi noudattaa latuetikettiä, jotta ikäviltä kohtaamisilta vältyttäisiin. Laturaivo on harvinainen ilmiö, mutta eniten sitä kohtaa koiranulkoiluttajat. Heidänkin olisi hyvä muistaa, että metsätielle tehty latu on tarkoitettu nimenomaan hiihtämistä varten, kun kaikkialla muualla voi edelleen lenkkeillä vapaasti. Ensikertalaisen tai pitkän tauon jälkeen aloittavan kannattaa muistaa aloittaa leppoisasti.

– Mäet kannattaa unohtaa ja aloittaa vaikka tasaisella peltoaukealla kulkevalta ladulta. Alkuun pääsee helpommin ’pertsalla’ eli perinteisellä kuin vapaan tyylillä. Perinteinen ei vaadi yhtä hyvää tasapainoa ja kuntoa kuin vapaan tyyli, ja tekniikan oppii helpommin, koska se oikeastaan muistuttaa hyvin paljon reipasta kävelyä, kertoo Suomen Ladun aikuisliikunnan suunnittelija Juhani Lehto.