Televisiojuontaja parodioi Kim Kardashiania – testasi sukkahousut

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Realitytähti ja kauneusalan yrittäjä Kim Kardashian on alkanut suunnittelemaan Skims-nimisen vaatemerkin alla muotoilevia alusvaatteita. Viimeisimpänä Kardashian toi markkinoille sukkahousuja, joiden 40-vuotias Kardashian kertoo olevan todella mukavat päällä. Televisiojuontaja Nadia Sawalha kuitenkin epäilee väittämää.

Loose Women -keskusteluohjelman panelisti ja hauska juontaja Nadia Sawalha on tehnyt jo useamman huvittavan parodian Kim Kardashianista. Nyt 56-vuotias nainen on jälleen palannut koomisten videoidensa pariin ja esittelee tuoreessa julkaisussaan omia sukkahousujaan.

Nadia Sawalha on tehnyt Instagram-kanavalleen videon, jossa kuuluu Kim Kardashianin ääni, mutta kuva on kuitenkin vaihdettu Sawalhan omaan videoon. Taustalla voidaan kuulla Kardashianin ääni kertomassa uusista sukkahousuistaan samalla kun Sawalha esittelee kameralle yllään olevia hyvin epämukavan näköisiä sukkahousuja.