Salma Hayek juhlii povekkaana mekossa – saavutti 17 miljoonaa Instagram-seuraajaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Hollywood-tähti Salma Hayek täytti viime syyskuussa 54 vuotta. Nainen juhlisti syntymäpäiväänsä julkaisemalla Instagram-kanavalleen kauniin kuvan, jossa hän poseerasi mustassa upeassa uimapuvussa ja hameeksi kietaistussa huivissa. Tällä kerralla tähti juhlistaa sosiaalisessa mediassa vaikuttavaa seuraajalukuaan.

Salma Hayek saavutti Instagramissa juuri 17 miljoonan seuraajan rajapyykin, jota tähti päätti juhlistaa julkaisemalla kanavalleen upean kuvasarjan. Kuvissa naisella nähdään yllään kaunis kaksiosainen vihreä mekko, jonka sivuissa olevat aukot esittelevät kyljistä paljasta pintaa.

Salma Hayek on aiemmin kertonut, että hän ei kärsi minkään asteisesta ikäkriisistä ja tuntee pelkästään ylpeyttä eletyistä vuosista. Hollywoodissa ikääntyminen voi hirvittää naispuolisia tähtiä, mutta Salma Hayek on kuitenkin ollut hyvin onnekas siinä mielessä, että hän on saanut työskennellä tauotta ja näytellä elokuvissa aina nuoresta parikymppisestä naisesta tähän saakka.