Pöllö pelastettiin hotellin likaisesta tuulettimesta – ehti olla pulassa kaksi vuorokautta

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Eläimiä joudutaan toisinaan pelastamaan vaaratilanteista paikoista, joihin ne ovat vahingossa päätymään. Nyt Iso-Britanniassa on pelastettu hotellin tuulettimeen jumiin jäänyt pöllö.

Suljettuna olevan Alhambra Court Hotelin omistaja oli ihmetellyt keittiön tuulettimesta kantautuvia outoja ääniä. Äänten aiheuttajaksi paljastui likaiseen tuulettimeen kiinni jäänyt pöllö. Paikalle hälytettiin RSPCA-järjestön työtenkijät, jotka pelastivat linnun.

Pöllön uskotaan pudonneen keittiön liesituulettimen aukkoon ja jääneen jumiin rasvaiseen sekä tahmeaan tuulettimeen yrittäessään päästä vapaaksi. Eläin ehti olla pinteessä jopa kaksi päivää. UPI-uutissivuston mukaan öllö pestiin perusteellisesti, ja se odottaa parhaillaan vapauteen pääsyä toivuttuaan hieman koettelemuksestaan.