Leni Klum sai kunnian avata Berliinin muotiviikot

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippumalli Heidi Klumilla on hänen entisen aviomiehensä Sealin kanssa neljä lasta. Vanhin tytär Helene, kutsumanimeltään Leni, on aloittanut nyt uransa mallina. Supermallin tyttärenä Lenin ensimmäinen työ olikin taannoin Vogue-lehdelle.

Nyt 16-vuotias Leni Klum on päässyt kävelemään ensimmäiseen isoon muotinäytökseen. Leni Klum sai People-sivuston mukaan kunnian olla avaamassa Berliinin muotiviikkoja. Berlin Fashion Week -tapahtuma järjestettiin tänä vuonna monien muiden muotitapahtumien tavoin etänä.

Leni Klum pääsi esittelemään saksalaisten huippusuunnittelijoiden luomuksia videolla, jossa hän pukeutui yhteensä 25 erilaiseen asuun. Nainen toimi mallina muun muasa Kaviar Gauchelle, Michael Sontagille sekä Lala Berlinille. Teini-ikäisen mallin suoritus oli saanut ihmiset vakuuttuneiksi siitä, että Leni tulee todella seuraamaan äitinsä jalanjälkiä menestyksen suhteen.