Elliot Page eroaa vaimostaan – avioliitto kesti kolme vuotta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Juno-elokuvan myötä maailmanmaineeseen noussut näyttelijä Elliot Page on paljastanut olevansa transsukupuolinen. 33-vuotias tähti on aiemmin kertonut identifioituvansa muunsukupuoliseksi. Nyt Elliot Page ja hänen kumppaninsa Emma Portner ilmoittivat eroavansa.

Elliot Page ja Emma Portner menivät naimisiin kolme vuotta sitten. Pariskunta ilmoitti kuitenkin tällä viikolla julkisesti päätyneensä avioeroon pitkän harkinnan jälkeen. Aviopari vietti viime kesän asumuserossa, mikä oli kirkastanut heidän päätöstään avioerosta.

Pariskunnan erkaantuminen on näkynyt myös sosiaalisessa mediassa jo aiemmin. 26-vuotias Emma Portner on viimeksi julkaissut vaimostaan Instagramissa vuonna 2019, ja Elliot Page on viime vuoden aikana esitellyt vaimoaan omalla kanavallaan yhä harvemmin. Portner ja Page ovat kertoneet People-sivuston mukaan eroavansa ystävinä ja kunnioittavansa toisiaan edelleen suuresti.