Yläosatonta Khloe Kardashiania seuraa 128 miljoonaa ihmistä Instagramissa: ”Vaikea käsittää”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Khloe Kardashian on alun perin tullut suurelle yleisölle tutuksi huippusuositusta Kardashianit-realitysarjasta, jossa seurataan hänen perheensä arkea ja juhlaa. Taannoin perhe ilmoitti lopettavansa ohjelman tekemisen tänä keväänä ilmestyvään 20. tuotantokauteen, mutta ilmeisesti ohjelma tulee kuitenkin jollain tavalla jatkumaan eri kanavalla.

Khloe Kardashian oli nyt Kelly Clarksonin vieraana hänen keskusteluohjelmassaan. Nainen puhui muun muassa siitä miltä suuri julkisuus tuntuu. Ohjelman alussa perheelle oli kerrottu, että realitysarja tulee vain kanavalle väliaikaisesti eikä siitä luultavasti tulisi toista tuotantokautta. Sarjan jättimenestys oli suuri yllätys niin kanavalle kuin Kardashianin perheellekin.

36-vuotiaalla Khloe Kardashianilla on tällä hetkellä 128 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Naisen on edelleen välillä hankalaa käsittää, että niin monta ihmistä kiinnostaa hänen tekemisensä. ”Miksi he seuraavat minua? Toisinaan unohdan kaikki ja julkaisen itsestäni kammottavia kuvia, koska luulen vain siskojeni katsovan niitä”, Kardashian kommentoi.