Subway haastettiin oikeuteen – tonnikalan väitetään olevan jotain aivan muuta

Ruoka Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Täytettyihin leipiin erikoistunut kansainvälinen Subway-ravintolaketju on saanut osakseen yllättäviä syytöksiä. Kaksi yhdysvaltalaista naista on nostanut yhtiötä vastaan kanteen, jonka mukaan Subwayn tonnikala ei todellisuudessa sisällä tonnikalaa.

Karen Dhanowan ja Nilima Aminin mukaan Subway-leipien tonnikalana mainostettu täyte ei todellisuudessa sisällä tonnikalaa, vaan on sekoitus erilaisia ainesosia. Väitteen kuvaillaan saaneen vahvistuksen itsenäisissä laboratoriokokeissa. Kaliforniassa asuvien naisten kanteessa Subwayta syytetään huijauksesta ja asiakkaiden harhaanjohtamisesta.

Subway on New York Post -lehden mukaan kiistänyt kanteen väitteet. Yhtiön mukaan täytteessä käytetään puhdasta tonnikalaa, joka sekoitetaan majoneesiin. Yhtiön mukaan kanne on perusteeton, ja kuvailee joutuneensa ajojahdin kohdeeksi ilman asian riittävää tutkimista.