Daft Punk lopettaa – ilmoitti asiasta videolla

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Suosittu ja vaikutusvaltainen musiikkiduo Daft Punk on ilmoittanut hajoavansa. Uutisen on vahvistanut ranskalaisten muusikoiden pitkäaikainen tiedottaja Kahtryn Frazier.

Daft Punk ilmoitti lopettamispäätöksestään julkaisemalla kahdeksanminuuttisen Epilogue-videon. Se koostuu kaksikon vuonna 2006 julkaisemasta Electroma-elokuvan materiaalista, jossa ikonisiin robottikypäriinsä pukeutuneet Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo hyvästelevät toisensa aavikolla. Syytä lopettamispäätökselle ei ole paljastettu.

Thomas Bangalter ja Guy-Manuel de Homem-Christo tutustuivat toisiinsa Pariisissa teineinä jo 1980-luvulla, mutta varsinainen Daft Punk sai alkunsa vuonna 1993. House, tekno, funk ja disco -vaikutteinen duo nousi maailmankartalle vuonna 1997 julkaistun Homework-levyn myötä. Vuonna 2001 julkaistun Discovery-levyn aikoihin Daft Punk alkoi esiintymään julkisuudessa tavaramerkikseen muodostuneissa robottimaisissa kypärissä ja puvuissa.

Daft Punk nousi vuosien saatossa yhdeksi arvostetuimmista elektronisen musiikin tekijöiksi ja kansainvälisesti tunnetuimpien ranskalaismuusikoiden joukkoon. Duo teki uransa aikana yhteistyötä muun muassa Pharrell Williamsin, The Strokesin Julian Casablankan, Kanye Westin, The Weekndin ja musiikkilegenda Paul Williamsin kanssa. Daft Punkin viimeiseksi omaksi kokopitkäksi albumiksi jäi vuonna 2013 ilmestynyt Random Access Memories.