Kendall Jenner esitteli takapuolta stringeissä – muistutti täydellisestä pepustaan

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Realitytähti ja mallin uran menestyksekkäästi aloittanut Kendall Jenner oli taannoin pienen kohun keskiössä. Häntä syytettiin oman vartalonsa muokkaamisesta kuvassa, joka oli otettu Skims-alusvaatekuvausten kulisseissa. Sen jälkeen nainen kuitenkin todisti vartalonsa mittasuhteiden olevan todelliset videolla, jonka hän kuvasi peilin edessä omassa vaatehuoneessaan.

Nyt 25-vuotias Kendall Jenner on halunnut muistuttaa miljoonia Instagram-seuraajiaan hänen täydelliseksi kehutusta takapuolestaan. Nainen esittelee pakaroitaan kuvassa, jossa hänellä on vain peppuvakoon menevät pikkuruiset bikinien alaosat jalassaan. Kendall Jenner on aiemmin sanonut, että hänen lempikohtansa vartalossa on hänen takapuolensa.

Kendall Jenner lanseerasi tässä kuussa myös oman väkevän alkoholijuoman, 818-tequilan. Tähti sai tästäkin kokeilustaan paljon kritiikkiä osakseen kun hänen Meksikon kulttuurin tietämystä ja tuntemusta pidettiin monien mielestä liian vähäisenä oman tequilan luomiseen. Juoma on saanut kuitenkin paljon tunnustusta maailmalla pidetyissä makutesteissä.

Kendall Jenner, Instagram