Kaley Cuoco innoissaan Golden Globe -ehdokkuudesta – ensimmäinen 30-vuoden uralla

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amerikkalainen näyttelijä Kaley Cuoco on parhaiten tunnettu hänen näyttelemästään Pennyn roolista suositussa Rillit huurussa -televisiosarjassa, joka päättyi 12 tuotantokauden jälkeen. Pitkän televisiouran jälkeen nainen on kuitenkin vasta nyt saanut ensimmäisen Golden Globe -ehdokkuutensa.

Kaley Cuoco on esiintynyt televisiossa lapsesta saakka, mutta 35-vuotiaan näyttelijän työ noteerattiin kuitenkin vasta nyt arvostetulla Golden Globe -ehdokkuudella. Ehdokkuuden toi tähden näyttelemä päärooli HBO Max -kanavan suositussa Flight Attendant -nimisessä draamasarjassa, josta tähti toivoo toista tuotantokautta.

Kaley Cuoco on kertonut Daily Mail -sivuston mukaan kokevansa, että hänen uransa olisi vasta nyt kunnolla alussa. Nainen on innoissaan pitkän Rillit Huurussa -televisiosarjan päättymisen avaamista mahdollisuuksista, koska nyt tähti pääsee kunnolla näyttämään kyntensä erilaisissa elokuva- ja televisiorooleissa.