Tekashi 6ix9ine ja Meek Mill ottivat yhteen – riita oli paisua fyysiseksi tappeluksi

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hiphop-tähdet Meek Mill ja Tekashi 6ix9ine ovat jo pitkän aikaa olleet riidoissa keskenään. Nyt riita oli vähällä muuttua fyysiseksi välienselvittelyksi Yhdysvaltojen Atlantassa sijiatsevan yökerhon edustalla.

Tekashi 6ix9ine ja Meek Mill olivat TMZ-sivuston mukaan nähneet toisensa yökerhon parkkipaikalla ja alkaneet huudella toisilleen solvauksia. Riita oli muuttua suoranaiseksi tappeluksi, kunnes räppäreiden henkivartijat puuttuivat asiaan. Välikohtauksesta kuvatut videot levisisvät nopeasti sosiaalisessa mediassa.

Räppäreiden välinen riita on jatkunut ainakin vuodesta 2019 saakka, jolloin Meek Mill kertoi arvanneensa Tekashi 6ix9inen todistavan oikeudessa entisiä rikostovereitaan vastaan. Seuraavana vuonna 6ix9ine piikitteli Milliä tehtyään yhteiskappaleen hänen ex-tyttöystävänsä, Nicki Minajin kanssa. Mill puolestaan vastasi haukkumalla räppäriä Twitterissä näppäimistön taakse piiloutuvaksi vasikaksi.