Tiesitkö? Tästä syystä Hollywood-räjähdykset näyttävät erilaisilta kuin tosielämässä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hollywood-elokuvissa nähdään usein mittavan kokoisia ja näyttäviä räjähdyksiä, jotka kuitenkin pääsääntöisesti onnistutaan toteuttamaan näyttelijöitä vahingoittamatta. Tuoreella videollaan brittiläinen juontaja, verkkokehittäjä ja Youtube-tähti Tom Scott paljastaa, kuinka tosielämän ja Hollywoodin räjähdykset todella eroavat toisistaan.

Videon alussa Tom Scott räjäyttää kilon sotilaskäytössä olevaa Semtex 1A -muoviräjähdettä. Sen tehokkuudesta huolimatta varsinainen räjähdys jää jokseenkin antiklimaattisen näköiseksi. Insinööri Stephen Millerin mukaan erikoistehosteissa ei käytetä Semtexiä, sillä se aiheuttaa runsaasti vahinkoa ja juuri sitä kuvauksissa halutan välttää.

Hollywoodissa räjähdykset täytyy toteuttaa tavalla, joka näyttää upealta aiheuttaen kuitenkin minimaalisesti tuhoa. Videolla se saadaan aikaan räjäyttämällä kameraa kohti suunnattuja, petrolilla täytettyjä pusseja. Visuaalinen tehoste syntyy siis varsinaisen räjähdyksen sijaan palavasta polttoainepilvestä.

Hollywood-räjähdysten toteuttamisessa merkittävää on myös se, kuinka ne kuvataan. Kamera on tyypillisesti turvallisen välimatkan päässä räjähhdyksestä mutta tarkennettu niin lähelle sitä, että se täyttää koko ruudun. Räjähdys saadaan myös näyttämään pitkäkestoisemmalta hidastetun kuvan ja useiden kuvakulmien ansiosta, ja näyttävämmältä käyttämällä parhaiten kohtaukseen sopivia linssejä ja värimäärittelyjä.