Hiphop-legenda Nas voitti uransa ensimmäisen Grammyn – ollut ehdolla 14 kertaa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

1990-luvulta saakka uraa luonut Nas tunnetaan hiphopin elävänä legendana. Tähden debyyttilevy Illmatic on nimetty usein yhdeksi kaikkien aikojen parhaista rap-albumeista, ja yhteensä hän on julkaissut 13 studioalbumia. Kaikesta huolimatta hän on voittanut vasta nyt ensimmäisen Grammy-palkintonsa.

Nasin viime vuonna julkaisema King’s Disease -levyn voitti sunnuntaina järjestetyssä Grammy-gaalassa parhaan rap-albumin palkinnon. Ehdolla olivat myös D Smoken Black Habits, Jay Electronican A Written Testimony, Freddie GIbbsin ja The Alchemistin Alfredo ja Royce Da 5,9:n The Allegory.

New Yorkista kotoisin oleva Nas on ollut ehdolla Grammy-palkintojen saajaksi jo 14 kertaa. Räppäri ei ottanut vastaan palkintoa livestream-lähetyksessä, eikä hän ole toistaiseksi reagoinut siihen sosiaalisessa mediassa. Tähden King’s Disease -levy julkaistiin elokuussa, ja edeltäjien tapaan se nousi Billboard-listan kärkikymmenikköön heti ilmestyessään.