Lola Odusoga nauttii Espanjan auringosta uima-altaalla – vahvisti että kyseessä on työmatka

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Vuoden 1996 Miss Suomena tunnetuksi tullut kaunotar Lola Odusoga on kahden lapsen äiti ja yrittäjä. Viime aikoina nainen on työskennellyt myös televisioprojekteissa ja tällä kerralla työt ovat vieneet Odusogan Espanjan auringon alle.

Lola Odusoga julkaisi itsestään hänen Instagram-kanavalleen näyttävän kuvan, jossa hän rentoutuu uima-altaalla. Odusoga kertoo olevansa työmatkalla Kanariansaarilla. Aihetunnisteista käy myös ilmi, että nainen on kuvausryhmän kanssa tekemässä Espanjassa Paratiisihotelli-sarjan seuraavaa tuotantokautta.

Naisen seuraajat toivottivat suurimmilta osin naiselle nautinnollisia hetkiä ulkomailla, mutta eräs kommentoija kuitenkin muistutti tähteä koronaviruspandemian vakavuudesta ja turhan matkustamisen välttämisen tärkeydestä. Tähän 43-vuotias Odusoga vastasi asiallisesti kertomalla, että kyseessä todella on työmatka, jonka aikana korona otetaan vakavasti ja työryhmä pysyttelee visusti vain omissa oloissaan.