Omistaja jätti koiran kotiin vain hetkeksi – lemmikki ehti aiheuttaa täystuhon

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja

Lemmikkieläinten kykyä riehua ei kannata aliarvioida. Pienikin eläin voi sille päälle sattuessaan laittaa paikat toden teolla remonttiin. Motiiviksi riittää esimerkiksi parin minuutin poissaolosta aiheutuva eroahdistus.

Viraalina levinneellä ranskalaisvideolla koiranomistajaa on kohdannut miltei tragikoominen näky. Hän kuvailee poistuneensa kodistaan vain muutamaksi minuutiksi ja jättäneensä koiranpennunsa siksi aikaa yksin. Omistajan yllätykseksi koira ehti tekemään paljon lyhyessä ajassa.

MAINOS (ARTIKKELI JATKUU ALLA)
- -

Videon alussa mies saapuu kotiinsa, joka on kuin hurrikaanin jäljiltä. Lattia on täynnä revittyä pahvia, paperia ja muita roskia. Lopuksi itse syyllinen nähdään tuijottamassa omistajaa oven suusta häntä heiluen ja erittäin viattoman näköisenä.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.

.