Janni Hussi ja Jaajo Linnonmaa säästyivät koronalta – Aamulypsy palasi ilman Tuukkaa

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Radio Suomipop tiedotti maaliskuun lopussa, että suositun Aamulypsy-ohjelman juontaja Tuukka Ritokoski oli sairastunut koronaan. Samalla kerrottiin ohjelman jäävän tauolle, koska virukselle altistuneet juontajat Jaajo Linnonmaa ja Janni Hussi joutuivat kaksi viikkoa kestävään karanteeniin.

Nyt Radio Suomipopin Aamulypsy on palannut ohjelmistoon. Tiistaina äänessä olivat Janni Hussi ja Jaajo Linnonmaa, jotka säästyivät tartunnalta. Tuukka Ritokoski on kuitenkin edelleen lepäilemässä, eikä hänen paluupäivästään ole vielä tietoa.

Ritokoski kertoi koronaan sairastuttuaan, että hänen vointinsa on ollut tilanteeseen nähden kohtalainen. ”Oireet ja kunto vaihtelevat selvästi päivästä riippuen”, Ritokoski kommentoi kaksi viikkoa sitten Radio Suomipopin Instagram-julkaisussa. Ritokoski ei kuitenkaan sen jälkeen ole päivittänyt sosiaalisen median kanaviaan, minkä vuoksi moni miettiikin miehen nykyistä terveydentilaa.