Kokkisodan kulisseissa tilanne päällä – Sikke Sumarin koronavilkku hälytti kesken kuvausten

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

MTV3 ilmoitti taannoin tuovansa takaisin ruutuun nuorennusleikkauksen läpikäyneen BumtsiBum-ohjelman. Nyt kanava on tiedottanut, että myös aikoinaan hyvin suosittu ruoanlaitto-ohjelma Kokkisota tulee palaamaan ruutuun.

Kokkisota tulee tekemään paluun ruutuun toukokuussa. Ohjelmaa juontaa Sikke Sumari, jonka tuuraajana nähdään muutaman jakson ajan Vappu Pimiä. Pimiä otti tehtävästä nopeasti kopin kun Sikke Sumarin koronavilkku oli alkanut kesken kuvausten hälyttämään ja hän joutui hakeutumaan koronatesteihin ja karanteeniin.

Kokkisotaa esitettiin vuosien 1999-2004 aikana. Tällöin ohjelmassa loistivat muun muassa Markus Maulavirta, Harri Syrjänen ja Hans Välimäki, jotka ohjelmaformaatti nosti julkisuuteen. Kokkeina uudella tuotantokaudella nähdään vanhojen tuttujen kasvojen lisäksi muun muassa Sirly Ylläsjärvi, Antto Melasniemi ja Pipsa Hurmerinta.