Vicky Pattison lopetti laihuuden tavoittelun – ei enää laske kaloreita

Lifestyle Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Huippusuosituksi aikoinaan noussut amerikkalainen realitysarja Jersey Shore sai Britanniassa kopion nimeltä Geordie Shore. Sarjan tähtenä tunnetuksi tullut Vicky Pattison on sarjan kuvaamisen jälkeen jäänyt kuuluisuuteen näyttävien somekuvien ja satunnaisten televisioesiintymisien kautta.

Realitykaunotar on julkaissut itsestään useita kuvia, joissa hän on kertonut, että hänellä on meneillään jonkinlainen elämäntapamuutosprojekti. Viime aikoina naisen julkaisut ovat kuitenkin keskittyneet lähinnä kehopositiivisuuteen ja hyvinvointiin laihtumisen tavoittelemisen sijaan.

Nyt Vicky Pattison on kertonut Daily Mail -sivuston mukaan, että hän on saanut laihuuden tavoittelemisesta tarpeekseen. 33-vuotias kaunotar kertoo viimein hyväksyneensä sen miltä hän näyttää ja minkä kokoinen hän on tällä hetkellä. Pattison ei jaksa enää päivääkään laskea ruokansa kaloreita ja hän on hyväksynyt sen, että hän ei tule enää koskaan olemaan kokoa 34.