Indonesiassa tehtiin koronavirustestejä käytetyillä puikoilla – ainakin 10 000 näytettä likaisella välineellä

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Ainakin 10.000 lentomatkustajaa on saatettu testata kertaalleen käytetyllä koronavirustestipuikolla Kualanamun kansainvälisellä lentokentällä Indonesian Medanissa, Pohjois-Sumatralla. Viisi ihmistä on pidätetty.

Pidätetyt henkilöt työskentelivät Indonesian johtavassa lääkeyhtiö Kimia Farmassa. Työntekijät olivat pesseet ja pakanneet testitikut käytön jälkeen uutta näytteenottoa varten. Toimintaa on harjoitettu kuukausien ajan, viime vuoden joulukuusta asti, CNN uutisoi.

Viranomaiset ovat jäljittäneet lentokentällä testissä käyneitä. Heitä ilmenee päivittäin 50-100 kappaletta. Indonesiassa vaaditaan negatiivinen testitulos myös kaikilta kotimaan lennoilla matkustavilta. Ahkerasti kotimaan lentoja käyttäneet lakimiehet ovat aloittaneet joukkokanteen nostamisen lääkeyhtiötä vastaan.