Koronavirus piinaa Euroviisuja – kilpailijoita karanteeniin

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Euroviisuissa on todettu koronavirustartuntoja sekä Puolan että Islannin tiimeissä, eli delegaatioissa. Delegaatioon kuuluu esiintyjien lisäksi suuri joukko taustahenkilökuntaa. Tartunnan saaneet ovat majoittuneet samaan hotelliin muiden maiden Euroviisuedustajien kanssa.

Koronavirustartuntoja on todettu edustajien tiimeissä, jotka majoittuvat niin ikään karanteeniin joutuneiden Malta ja Romanian Euroviisuedustajien kanssa. Karanteenissa olevat kilpailijat eivät voi osallistua Euroviisujen avaustapahtumaan. Kaikki tullaan testaamaan.

Mikäli testit osoittavat esiintyjillä koronavirustartuntoja, esitetään heidän ohjelmanumeronsa etukäteen nauhoitetulta videolta live-esiintymisen sjjaan. Esiintyjät voivat valita esitettäväksi joko Live-on-tape -version tai nauhoituksen toiselta harjoitusesiintymisestään, Eurovisionworld uutisoi.