Samaan aikaan raskaaksi haluavat kaksossiskot: ”Meidän on vain yritettävä”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Australialaiset kaksossiskot Anna ja Lucy ovat seurustelleet Ben-nimisen miehen kanssa kymmenen vuotta. Nyt kolmikko on päättänyt saada lapsia. He haluavat vauvat molemmille sisaruksille samaan aikaan.

Anna ja Lucy vierailivat hiljattain lisääntymisklinikalla ja 35-vuotiaat naiset haluavat jälkikasvua niin pian kuin mahdollista. He kuitenkin haluavat vauvansa samaan aikaan. Nyt naiset ovat tehneet ensimmäisen raskaustestin kameroiden kuvatessa. Tulos oli negatiivinen.

– Emme halua tuottaa sinulle pettymystä, Ben. Meidän tulee vain jatkaa yrittämistä, naiset sanovat yhteen ääneen miehelleen.

Anna ja Lucy ovat tulleet maailmalle tunnetuksi sisaruksina, jotka näyttävät, käyttävät ja pukeutuvat tismalleen samanlaisesti. He puhuvat samaan aikaan ja tekevät kaiken sykronoituna. He käyttävät päivittäin jopa samoja alusvaatteita.