Onnittelut! Suomalaisohjaajan elokuva Cannesin elokuvajuhlien pääkilpailusarjaan

Elokuvat Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Elokuvaohjaaja Juho Kuosmasen tuorein työ Hytti nro 6 on niittänyt merkittävää kunniaa ulkomailla. Elokuva on valittu 6.-17. heinäkuuta järjestettävien Cannesin elokuvajuhlien pääkilpailusarjaan. Pääkilpailusarjaan pääseminen on merkittävä asia suomalaisen elokuvan saralla. Aki Kaurismäki on ollut 40 vuodessa ainoa suomalaisohjaaja, jonka elokuvat ovat päässeet tiukan seulan läpi Cannesin tärkeimpään kilpailusarjaan.

– On mahtavaa huomata, että ne vaikeasti sanoilla selitettävät tunteet, joita elokuvamme on täynnä, ovat selvästi osuneet maaliin. En silti halua paukutella henkseleitä tilanteessa, joka koko kulttuurialaa uhkaa, vaikka pandemian pahin vaihe on väistymässä. Itse olen saanut työskennellä pitkien apurahojen turvin ja toivon, että elokuvamme menestys voidaan nähdä onnistumisena, joka mahdollistetaan luomalla kulttuurialalle työolosuhteet, joissa työhön voi keskittyä ilman jatkuvaa pelkoa toimeentulosta ja omasta jaksamisesta, ohjaaja Juho Kuosmanen kuvailee tiedotteessa.

Juho Kuosmasen, Livia Ulmanin ja Andris Feldmanisin käsikirjoittama Hytti nro 6 kertoo Seidi Haarlan näyttelemästä suomalaisesta opiskelijatytöstä ja Juri Borisovin näyttelemästä venäläisestä kaivostyöläisestä, jotka kohtaavat Mongoliaan matkalla olevassa junassa. Ohjaajan edellinen elokuva, vuonna 2016 ilmestynyt Hymyilevä mies voitti ensimmäisenä suomalaiselokuvana Cannesin Un Certain Regard -esityssarjan pääpalkinnon.