Maastoauto tulikokeessa – tätä reittiä ei kannata kokeilla itse

Autot Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Utahissa sijaitseva Moab tunnetaan luonnonpuistoista, jotka houkuttelevat paikalle seikkailunnälkäisiä matkustajia. Moabin haastavimmaksi kuvailtu reitti on Hell’s Gate, jonka maastoa kuvaa hyvin sen Helvetin portteihin viittaava nimi.

Hell’s Gate voi osoittautua haastavaksi jaloin kuljettuna, mutta tuoreella videolla se pyritään läpäisemään vielä hurjemmalla tavalla. Kanjonin huipulle pyritään nousemaan vuosimallin 2015 Ford F-250 lava-autolla. Nelivetoinen auto on The Drive -sivuston mukaan varustettu 6,2 litran V8-moottorilla ja maastoon perinteisiä renkaita paremmin soveltuvilla erityisrenkailla.

Hell’s Gaten jyrkkää reittiä ylös kulkeminen ei onnistu autolla aivan hetkessä. Kuten Youtubessa julkaistut videot osoittavat, on kyseessä varsin pitkäpiimäinen suoritus jonka aikana kuljettajan täytyy pitää pää kylmänä. Lopuksi auto onnistutaan kuitenkin ohjaamaan maaliin saakka sivustaseuraajien hämmästykseksi.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.