Suomen suurin muikku saaliiksi Inarijärvestä – painoi yli puoli kiloa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Suomalaisille muikut ovat kansallisherkkua, jota nautitaan etenkin voissa paistettuna. Kalatalouden keskusliitto listaa rekistereihin eri kalojen ennätyskokoja. Nyt muikun ennätys on rikottu.

– Inarijärvessä verkkoon uinut muikku painoi 634 grammaa ja oli 39,9 senttimetriä pitkä, Kalatalouden keskusliitosta kerrotaan.

Luonnonvarakeskuksen Inarin toimipisteen tutkija Erno Salonenmääritti muikun iäksi yhdeksän vuotta. Muikku oli harvinaisen nopeakasvuinen. Vanhimmat Inarijärvestä saadut muikut ovat olleet 13-vuotiaita, mutta pienikokoisempia kuin uusi ennätys. Näin suurikokoinen muikku on mahdollista sekoittaa lähisukuiseen siikaan. Muikun alaleuka on kuitenkin yläleukaa pidempi. Siialla tilanne on päinvastoin.