SS: Hyttyset aiheuttivat auto-onnettomuuden Mikkelissä

Autot Uutiset Viihdeuutiset
Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Kesän saavuttua Suomessa on jouduttu totuttelemaan jälleen kerran verta imevien hyttysten tuttuun ininään. Hyttyskannan on jo ennustettu olevan tavanomaista runsaslukuisempi tänä kesänä. Nyt hyönteisistä on aiheutunut yllättävä välikohtaus Etelä-Savon liikenteessä.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Mikkelin Vanhalla Otavantiellä tapahtui perjantaina noin kello 7:30 onnettomuus. Siinä henkilöauto suistui tieltä Tikkalan kohdalla. Kuljettajan kerrotaan Savon Sanomien mukaan ajaneen ojaan, sillä hän yritti hätistellä autossa lentäneitä hyttysiä pois kimpustaan.

Etelä-Savin pelastuslaitoksen päivystävän palomestari Janne Vehviläisen mukaan kuljettaja oli soittanut pelastuslaitoksen apuun, sillä hän ei ollut uskaltanut poistua onnettomuusajoneuvosta omatoimisesti. Paikalle saapuneet pelastuslaitoksen työntekijät auttoivat hänet ulos autosta. Sekä kuljettaja että auto selvisivät lopulta onnettomuudesta vahingoitta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , , , tai laajemmin tästä aihealueesta Autot, Uutiset, Viihdeuutiset -osioistamme.