Poliisi epäilee vihreiden Anni Sinnemäkeä virkarikoksesta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Yleisradion tietojen mukaan Helsingin kaupunkiympäristön apulaispormestari Anni Sinnemäki (vihr) on poliisitutkinnassa. Ultra Bra -yhtyeen laulajaa epäillään parhaillaan virkarikoksesta, joka liittyy näyttelijä Pihla Viitalan ja tämän siskon paritalon rakennuslupaan Helsingin Meilahdessa.

Tapaus liittyy poliisille tehtyyn tutkintapyyntöön paritalon poikkeamislupapäätöksestä, jonka osalta poliisi epäilee apulaispormestaria virkavelvollisuuden rikkomisesta. Yleisradio uutisoi jo vuosia sitten, että Sinnemäen epäiltiin käyttäneen asiassa poliittista valtaansa epäasiallisella tavalla vuonna 2016 tehdyssä poikkeamislupapäätöksessä.

Vihreiden taannoinen kansanedustaja Anni Sinnemäki on kuntavaaleissa vihreiden ehdokas Helsingin seuraavaksi pormestariksi. Sinnemäki itse katsoo, ettei hän ole syyllistynyt virkavelvollisuuden rikkomiseen. Esitutkinta on ollut käynnissä jo pitkään, mutta sen syyttäjälle etenemisen aikataulusta ei ole vielä tietoa kuten ei myöskään siitä eteneekö tapaus tuomioistuimeen.