Kuka häiriköi Jennifer Lopezia hätäpuheluilla? Piina jatkunut jo kuukausia

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Näyttelijä ja poptähti Jennifer Lopez on joutunut tuntemattoman häirikön piinaamaksi. Kiusanteko ilmenee perättömien hätäpuheluiden muodossa, ja ne ovat jatkuneet jo yli puolen vuoden ajan.

Jennifer Lopeziin kohdistuvassa häiriköinnissä eli ole kyse perinteisestä swattaus-ilmiöstä, jossa viranomaisille tehdään perättömiä ilmoituksia esimerkiksi ammuskelusta. Sen sijaan soittaja väittää Lopezin kodista kantautuneen esimerkiksi häiritsevän koväänistä musiikkia. Poliisien saapuessa paikalle valituksen aiheet osoittautuvat perättömiksi.

Puheluiden jäljittäminen on TMZ-sivuston mukaan osoittautunut poliisille haastavaksi, sillä niitä ei ole soitettu kiinteästä puhelinverkosta. Jennifer Lopezin oma turvallisuusosasto onkin yrittänyt tarjota apuaan poliisille mysteerin ratkaisemisessa. Puheluiden kerrotaan alkaneen tammikuussa pian sen jälkeen, kun Lopez esiintyi Yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa.