Victoria’s Secret malli Devon Windsor on raskaana – pitkään yrittäminen palkittiin

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Amerikkalainen Devon Windsor on noussut muodin parissa muutaman vuoden aikana mallimaailman kirkkaimpaan tähtikaartiin. Uraa vauhditti etenkin Victoria’s Secret -alusvaateketjun malliksi kiinnittäminen neljä vuotta sitten kun tähti oli 23-vuotias.

Nyt mallikaunotar on ilmoittanut sosiaalisessa mediassa iloisia uutisia ja kertonut odottavansa lasta. 27-vuotias Devin Windsor odottaa ensimmäistä lastaan hänen aviomiehensä Johnny Barbaran kanssa. Windsor pitää omaa YouTube-kanavaa, jonka uusimmalla videolla tähti paljastaa miten hän sai tietää olevansa raskaana ja kuinka hän kertoi asiasta aviomiehelleen.

Devon Windsor oli kuvannut tilanteen, jossa hän oli tehnyt testin koska nyt hänestä tuntui siltä, että hän voisi olla raskaana. Positiivinen raskaustesti oli ollut todella iloinen ja toivottu yllätys, koska he olivat yrittänyt ovulaatiotestien avulla raskautta jo puolen vuoden ajan.