Superpahikset pelastamassa maailmaa – The Suicide Squad -traileri julki

Elokuvat Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Margot Robbien esittämä Harley Quinn ja sekalainen joukko muita DC Comicsin superpahiksia saa uuden oman elokuvan. Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunnin tänä vuonna ensi-iltansa saava The Suicide Squad on itsenäinen jatko-osa vuoden 2016 Suicide Squad -elokuvalle.

Uudessa elokuvassa vankilaan joutuneille superpahiksille annetaan tilaisuus liittyä Task Force X -ryhmään. Heidät lähetään vaaralliselle tehtävälle Etelä-Amerikkaan Corto Maltese -saarelle, jossa sijaitsevassa laboratoriossa tehdyt kokeet uhkaavat koko maailmaa.

Margot Robbien lisäksi The Suicide Squad -elokuvaa tähdittävät muun muassa Idris Elba, John Cena, Sylvester Stallone ja Joel Kinnaman. Supersankaritoimintaa, sotaelokuvaa ja komediaa yhdistelevästä elokuvasta saadaan esimakua tuoreessa trailerissa. The Suicide Squadin ensi-ilta on Yhdysvalloissa 6. elokuuta 2021.