Jymy-yllätys Foo Fightersin keikalla – koomikko Dave Chappelle tulkitsi Radioheadin hittiä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Dave Chappelle tunnetaan parhaiten Chappelle’s Show -sketsisarjastaankin tuttuna koomikkona, mutta nyt tähti on esitellyt laulutaitojaan yllättävässä tilanteessa. Tähti asteli lavalle yllätysvieraana Foo Fighters -yhtyeen konsertissa New Yorkin Madison Square Gardenissa.

Dave Chappelle liittyi lavalla Foo Fightersin kanssa yhtyeen coveroidessa brittiläisen Radiohead-yhtyeen Creep-hittiä. Yllätyshetki ikuistettiin lukuisiksi viraalina sittemmin levinneiksi videoiksi.

Foo Fighters esiintyi New Yorkissa 20. kesäkuuta rokotuksen jo saaneille faneille. Kyseessä oli Madison Square Gardenin ensimmäinen täyden kapasiteetin konsertti koronapandemian alkamisen jälkeen. Dave Chappelle puolestaan nähtiin niin ikään vain rokotuksen saaneille tarkoitetulla stand up -keikalla New Yorkin Radio City Music Hallissa lauantaina.