Viidennen Indiana Jones -elokuvan kuvaukset alkoivat taannoin Iso-Britanniassa. Nyt elokuvan jo valmiiksi näyttävä näyttelijäkaarti on kasvanut entisestään. Jatko-osaan on kiinnitetty muun muassa Desperado, Zorron naamio ja Iho jossa elän -elokuvista tunnettu latinohurmuri.
Pitkän Hollywood-uran tehnyt espanjalaistähti Antonio Banderas on Deadline-sivuston mukaan mukana viidennessä Indiana Jones -elokuvassa. Toistaiseksi tiedossa ei ole, minkälainen tähden rooli elokuvassa on. Indiana Jonesia näyttelevän Harrison Fordin ohella elokuvassa nähdään muun muassa tanskalaistähti Mads Mikkelsen, Fleabag-sarjasta tunnettu Phoebe Waller-Bridge ja Shaunette Renée Wilson.
Viidennen Indiana Jones -seikkailun kuvaukset kokivat taannoin takaiskun Harrison Fordin loukkaannuttua tappelukohtausta harjoitellessaan. Elokuvan on kuitenkin määrä saada ensi-iltansa 29. heinäkuuta 2022. Jatko-osan ohjaa Logan-ohjaaja James Mangold Steven Spielbergin toimiessa tuottajana.
Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten Antonio Banderas, Harrison Ford tai laajemmin tästä aihealueesta Elokuvat, Viihdeuutiset -osioistamme.
.