Rike-poliisikoira löysi marjametsään eksyneen – toimi näin ennen metsään lähtöä

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Hilloja keräämään pariskunta oli eksynyt suoalueille Jämsän ja Mäntän rajalla keskiviikkona 21. heinäkuuta illalla. Pariskunnalla oli mukanaan yksi puhelin, jolla ehti soittamaan tyttärelle. Tämän jälkeen puhelimesta loppui akku.

Valitettavasti marjanpoimijoilla ei ollut mukana evästä eikä juomaa. Loppujen lopuksi pariskunta eksyi vielä toisistaan. Toinen löysi autolle. Metsään jäänyt marjastaja eksyi entisestään syvemmälle suoalueelle. Eksynyt löytyi kello 21:00 jälkeen poliisikoiran ansiosta.

– Poliisilla oli haasteellista löytää oikea suoalue ja siellä oleva pariskunnan auto tyttären kertomien vanhojen marjapaikkojen perusteella. Auto kuitenkin löytyi, ja sen jälkeen tehtävälle hälytetty poliisikoira nimeltään Rike otti nopeasti jäljen ylös, poliisi kertoo.

Marjastaja, muista ennen metsään lähtöä:



– kerro marjareissusta ja sen suunnasta läheiselle



– lataa puhelimeesi 112-sovellus ja huolehdi akun latauksesta, myös virtapankki kulkee kätevästi mukana



– pakkaa reppuun eväät ja juotavaa



– pukeudu kirkkaasti ja seuraa ajan kulumista



– jos eksyt, soita rohkeasti hätäkeskukseen ja vältä soittelua tuttaville sekä sukulaisille, jotta virtaa puhelimessa riittäisi paikantamiseen ja etsijöiden yhteydenottoihin



– hakeudu avoimelle paikalle odottamaan apua