Lady Gaga poseerasi kuin Bond-tyttö – some sekosi videosta

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulaja-lauluntekijä Lady Gagalla on ollut kiireinen kevät. Tammikuussa yhdysvaltojen presidentti Joe Bidenin virkaanastujaisissa esiintynyt ja kevään aikana Italiassa elokuvan kuvauksissa ollut tähti on nyt ehtinyt nautiskelemaan keväästä täysin rinnoin.

Lady Gaga jakoi Instagramissa kaksi lyhyttä videota, joissa hän poseerasi kameralle klassisten herutuskuvien hengessä. Nyt poptähti nähdään lyhyellä videolla nousemassa uima-altaasta punaisessa niukassa asussa. Videosta tulee vääjäämättä mieleen Halle Berryn taannoinen kohtaus Bond-tyttönä.

Lady Gaga nähtiin taannoin HBO:n Friends: The Reunion -ohjelmassa, jossa Frendit-sarjan tähdet kokoontuivat jälleen yhteen. Gaga duetoi ohjelmassa Phoebe Buffayta näyttelevän Lisa Kudrowin kanssa, esittäen sarjasta tutun Smelly Cat -kappaleen. Gaga tullaan näkemään lähitulevaisuudessa myös ohjaaja Ridley Scottin tosipohjaisessa rikoselokuvassa House of Gucci.