Demi Lovato kuvasi intiimikohtauksen – ja poseerasi heti perään somessa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teini-iässä julkisuuteen nousseen poptähti Demi Lovaton uraan on mahtunut traagisiakin käänteitä. Viime viikolla laulaja-lauluntekijä julkaisi sosiaalisessa mediassa näyttävän selfien, jossa hänet nähtiin kylvyssä vailla rihmankiertämää. Nyt Demi on poseerannut somessa kuvattuaan hetkeä aiemmin intiimikohtauksen elokuvaan.

– Tänään piti kuvata intiimikohtaus. Se oli minulle ensimmäinen. Tunsin aluksi itseni hieman ahdistuneeksi, mutta tiimi oli ammattimainen ja heidän kanssaan oli helppoa työskennellä, joten rauhotuin heti. Sitten ajattelin miten ylpeä olen itsestäni, että sain sen tehtyä. Aiemmin en halunnut esitellä edes käsiäni ja nyt tämä, Demi Lovato kirjoittaa.

Demi Lovato paljasti taannoin olevansa muunsukupuolinen. Tähti on kertonut toivovansa, että hänestä käytettäisiin jatkossa neutraalia persoonamuotoa. Lovato kuitenkin totesi hiljattain Instagramissa, ettei vahingossa tapahtuva väärinsukupuolittaminen haittaa häntä.