Ulkomaille matkustavia muistutetaan: Varo myös hepatiittiviruksia!

Matkailu Terveys Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Matkailun odotetaan hiljalleen avautuvan syksyn ja talven aikana, mutta korona ei ole ainoa virus jota ulkomaille lähtevien kannattaa varoa. Munuais- ja maksaliitto on muistuttanut hepatiittivirusten olevan yleinen uhka monissa maissa.

Maksatulehduksen eli hepatiitin tavallisimpia aiheuttajia ovat virukset. A-hepatiitti tarttuu suun kautta, B- ja C-hepatiitit puolestaan veren välityksellä. A- ja B-hepatiitteja voidaan ehkäistä rokotteilla, mutta C-hepatiittia varten sellaista ei ole.

A-hepatiitti tarttuu saastuneen ruoan tai veden, kuten huonosti kypsennettyjen äyriäisten tai likaisen juomaveden kautta. Matkalla kädet tulisi aina pestä WC-käynnin jälkeen ja ennen ruokailua. B-hepatiitti voi tarttua esimerkiksi huonosti steriloiduista välineistä levistyksen, tatuoinnin tai akupunktion yhteydessä, mutta yleisimmin suomalaiset saavat sen suojaamattomasta seksistä.

C-hepatiitti on yleisin suonensisäisäisiä huumeita käyttävien keskuudessa. Tartunnan voi kuitenkin saada myös esimerkiksi steriloimattomilla välineillä tehdystä tatuoinnista tai suojaamattomasta seksistä, ja se voi myös tarttua synnytyksessä äidistä lapseen. Tartunnan saaminen jää usein huomaamatta, sillä se on yleensä alkuvaiheessa oireeton.

Ulkomaamatkoilla on suositeltavaa juoda pullotettua vettä ja välttää jääkuutioita. A- ja B-hepatiittivirusten aiheuttamilta maksatulehduksilta suojaava rokote ei kuulu Suomessa kansalliseen rokotusohjelmaan, mutta riskiryhmillä on mahdollisuus saada se ilmaiseksi. C-hepatiittia vastaan rokotetta ei ole, mutta sitä voidaan hoitaa Suomessa tehokkaasti.