Netflix, Google ja Facebook ottivat käyttöön rokotepakon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa keskustellaan parhaillaan rokotepassista, mutta monissa muissa maissa on menty jo selvästi pidemmälle. Nyt esimerkiksi Netflix, Google ja Facebook ottavat käyttöön rokotepakon toimipisteissään. Deadline-elokuvalehden mukaan Netflix edellyttää kaikilta sen tuotantoihin Yhdysvalloissa osallistuvilta koronarokotusta. Rokotepakko koskee myös kuvauspaikkojen vierailijoita.

Elokuvalehden mukaan asiasta on jo tiedotettu tuotantotiimeille ja näiden kumppaneille. Myös monet Netflixin ulkopuoliset tuotantoyhtiöt ovat ottamassa käyttöön samanlaisen rokotuspakon. Päätöksiä perustellaan niin sanotun delta-variantin herkällä leviämisellä, vaikka virus on tarttunut myös rokotettuihin. Heidän kohdallaan oireet ovat kuitenkin merkittävästi rokottamattomia heikompia.

Elokuvamaailman lisäksi samanlaisia päätöksiä on tehty myös ICT-alalla, jossa muun muassa teknologiajätit Google ja Facebook edellyttävät koronarokotuksia kaikilta toimipisteisiin etätöistä palaavilta työntekijöiltä. Samalla etätyön päättymisen määräaikoja on pidennetty aikaisemmasta. Netflixin tavoin Googlen ja Facebookin vaatimus koskee aluksi vain Yhdysvaltoja, mutta mahdollisesti myöhemmin myös yhtiöiden muissa maissa sijaitsevia toimipisteitä.